”Monipuolisuus on Farmanialla työskentelyn suola” – Martti Happonen on luonut omannäköistä urapolkuaan Farmanialla

Kun uteliaisuus ja oppimisen nälkä hallitsee perusluonnetta, saattaa elämä kuljettaa eteenpäin kuin varkain. Farmanian pitkän linjan farmaseutti 30-vuotias Martti Happonen on mainio esimerkki siitä, kuinka aktiivisuus ja jatkuva halu oppia uutta ovat raivanneet tilaa unelmien urapolulle. Apteekin farmaseuttina uraansa luonut, nyttemmin lääketeollisuuden vastuullisissa työtehtävissä toimiva Happonen on työskennellyt Farmanialla vuodesta 2016 lähtien. Tässä ajassa Happonen on apteekkifarmaseutin työtehtävien lisäksi toiminut muun muassa annosjakelun parissa sekä lääketeollisuuden myyntitehtävissä.

Happonen aloitti farmasian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 2011. Uravalintaan vaikutti moni seikka, joista Happonen listaa tärkeimmäksi työllistymisen. ”Olin kiinnostunut luonnontieteistä, lääketieteestä ja siitä, kuinka lääkkeillä voidaan auttaa ihmistä. Lisäksi halusin ehdottomasti ammatin, jossa työllisyys olisi lähes satavarmaa. Farmasiassa nämä kaikki komponentit yhdistyivät, joten valinta oli selvä.”  

Farmasiaa opiskellaan Helsingin yliopiston lisäksi Itä-Suomen yliopistossa sekä Åbo Akademissa. Pääsykokeissa testataan muun muassa kemian osaamista sekä ihmisen fysiologian tuntemista. Kemia ei ollut Happosen lempiaineita, sillä opetus lukiossa tuntui epäinnostavalta. Tieto siitä, että farmasian pääsykokeessa kemian painotus olisi suuri, kirvoitti miehen tarttumaan tosissaan kemian kirjoihin. Aktiivinen itseopiskelu tuotti tulosta ja palaset loksahtelivat hiljalleen paikoilleen: kemia alkoi sujumaan ja opiskelupaikka Helsingin yliopistosta irtosikin hyvällä pistemäärällä.

Martti Happonen Farmanian toimistolla 2022.

Valmistumisen jälkeen apteekkityöhön

Happonen kuvaa opiskeluaikaansa aivan kuten suurin osa nuorista korkeakouluopiskelijoista: meno oli taitavaa tasapainoilua railakkaan opiskelijaelämän ja vaativan ammattiin tähtäävän opiskelun välillä. Happonen onnistui tässä mallikkaasti, sillä valmistuminen tapahtui ajallaan ja heti papereiden saamisen jälkeen työelämä kutsuikin nopeasti.

”Nyt näyttää Martti vähän työttömältä!”

Rauhalliseksi huumorimieheksi itseään luonnehtiva Happonen antaa pilke silmäkulmassa kiitosta työllistymisestään opiskeluaikojen kämppäkaverilleen. Vuonna 2015 Helsingin yliopistosta valmistuttuaan Martti kulutti toimettomana silloisen soluasuntonsa sohvannurkkaa. Televisio pauhasi taustalla, kun kämppiksen suusta lipsahtaneet sanat ”Nyt näyttää Martti vähän työttömältä!” nytkäyttivät elämää eteenpäin.

Ja enempää potkimista Happonen ei tarvinnutkaan. Uteliaisuus ja ennakkoluulottomuus ajoivat miestä eteenpäin. Maisemanvaihdos tuntui raikkaalta tuulahdukselta aktiivisen opiskelijaelämän jälkeen ja pian Martti löysikin itsensä käärimässä omaisuuttaan matkalaukkuun.  Apteekkariliiton sivuilta aukesi uusi luku elämässä, kun apteekkifarmaseutin ura Loimaalla kutsui.

Loimaan kautta farmaseutiksi Farmanialle

Vuosi Loimaalla antoi hyvät eväät ammatilliselle kasvulle. Loimaa oli vuodessa tarjonnut paitsi ponnahduslaudan uralle, myös tilaa hengittää. Farmaseutin työtehtävät sujuivat ja elämän suuntakin oli selkiytynyt. Nykyinen avovaimo oli astunut kuvioihin, ja pitkän välimatkan vuoksi paluu pääkaupunkiseudulle oli jälleen ajankohtainen.

Ajatus siitä, että Farmanian kautta pääsisi näkemään useita työyhteisöjä ja monipuolisia toimintatapoja, kiehtoi kovasti.

Avoimen työpaikkailmoituksen kautta Happonen päätyi Farmanialle töihin. Yrityksessä kiinnosti erityisesti mahdollisuus tutustua apteekki- ja lääkealaan laajemmin. Ajatus siitä, että Farmanian kautta pääsisi näkemään useita työyhteisöjä ja monipuolisia toimintatapoja, kiehtoi kovasti.

Opiskeluaikojen unelmat toteen – Apteekkifarmaseutista lääketeollisuuden työtehtäviin

Apteekkivuosia Martilla on nyt takanaan noin seitsemän, joista Farmanian kautta niitä on kertynyt muutaman kuunkierron verran päälle kuusi.

Veikkolassa avovaimonsa ja 1,5-vuotiaan lapsensa kanssa asusteleva Happonen työskentelee tätä nykyä Farmanian lääketeollisuuden asiakasyrityksessä avainasiakaspäällikkönä. Työ on monipuolista, haastavaa ja opettavaista. Oman työn organisoinnissa on auttanut rauhallisuus ja rohkeus. Apteekkitöihin Martti ei lähde nykyistä työnkuvaansa vertaamaan vaan listaa molemmista työnkuvista plussapuolia. Apteekkityöt eivät usein kantaudu kotiin, kun taas nykyisessä työssä ajankäytön vapaus on ehdoton etu. Se helpottaa erityisesti lapsiperheen arkea.

Farmaniaa Martti ei voi kiitellä tarpeeksi, sillä yritys on toiminut ennen kaikkea mahdollistajan roolissa. Farmania on tarjonnut Happoselle monipuolisen urapolun ja oppeja laidasta laitaan. Hän mainitseekin monipuolisen työnkuvan olevan henkilöstöpalveluyrityksessä työskentelyn suola. Kuuden vuoden aikana Happonen on työskennellyt paitsi oman alueensa asiakasapteekeissa, myös annosjakelun parissa, telemarkkinoijana ja viimeisimpänä päässyt hyppäämään lääketeollisuuden työtehtäviin. Työtehtäviin, joista opiskeluaikoinaan haaveili.

”Vaikkei jokin asia tunnu 100 % omalta jutulta, kannattaa mahdollisimman moneen asiaan sanoa kyllä ja kokeilla eri vaihtoehtoja myös yrityksen sisällä.”

Avoimuus uusia mahdollisuuksia kohtaan onkin ollut eteenpäin vievä tekijä.

”Vaikkei jokin asia tunnu 100 % omalta jutulta, kannattaa mahdollisimman moneen asiaan sanoa kyllä ja kokeilla eri vaihtoehtoja myös yrityksen sisällä. Tällä lähtökohdalla opit eri juttuja ja saat vaihtelua työnkuvaan”, neuvoo Happonen. Happosen mukaan vaihtelu on myös parantanut työssä viihtymistä.

Farmanian työyhteisöä Martti kuvaa lämminhenkiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Esihenkilö on tavoitettavissa lähes poikkeuksetta, olipa vuorokaudenaika mikä tahansa. Erityisesti nykyisissä työtehtävissä lääketeollisuuden asiakasyrityksessä Happonen on toisinaan joutunut venyttämään työpäiviään pidemmälle iltaan. ”Myös toimistoaikojen ulkopuolella esihenkilöt ovat hyvin tavoitettavissa ja tukea työhön tulee joka suunnalta. Yksin tätä työtä ei tarvitse tehdä.” kehuu Happonen

Happosen supervoima on avoimuus ja keskustelutaito. Hän pitää tärkeimpinä opettajinaan kollegoita. Asioiden ääneen puhuminen ja ihmettely ovat usein avain ongelmien ratkeamiseen. ”Aktiivisella kysymysten asettamisella ja hyvällä dialogilla kollegoiden kanssa opin jatkuvasti. Pyrkimykseni onkin ymmärtää asioita aina syvemmin ja siten haastaa myös omaa ajattelua.”


Seuraa meitä somessa


Haluaisitko tutustua muihin uratarinoihimme? Lue lisää: