Koulutuspäällikölle tärkeintä on innostua ja innostaa

Farmanian koulutuspäällikkönä toimiva proviisori Heidi Uronen pitää huolen siitä, että erilaisissa tehtävissä toimivien farmanialaisten osaaminen vastaa alan muuttuviin tarpeisiin. Erityisen iloinen Heidi on uusista, jatkuvasti kehittyvistä oppimisympäristöistä sekä osaamisen kehittämisen merkittävästä roolista yrityksen uudessa strategiassa. Vuonna 2015 proviisoriksi valmistunut Heidi Uronen työskenteli kuopiolaisessa apteekissa, kun kipinä uuden oppimiseen ja oman osaamisen jakamiseen voimistui. Samaan aikaan […]

Yli 250 farmanialaisen joukossa olo on välitön ja työpaikka on taattu, kertovat farmasistit Lilja ja Sari

“En ole vain yksi ratas koneistossa.”  Näin kertoo yli 10 vuotta farmasian alalla toiminut Lilja Kovru, kun häneltä kysytään, mikä on saanut viihtymään Farmanialla jo yli viisi vuotta.  Samoilla linjoilla on Liljan farmasisti–kollega Sari Yläoutinen, joka nostaa esiin lämminhenkisyyden lisäksi työpäivien vaihtelevuuden ja oman ammatillisen kehittymisensä. Koulun penkiltä farmasistiksi taloon siirtynyt Sari kertoo löytäneensä arkeensa […]

Asiakkaallamme kenttätuotepäällikkönä työskentelevä Venla hyppäsi Farmanialla kohti tuntematonta ja tuo loikka kannatti

Vuonna 2018 farmaseutiksi valmistunut Venla Vainio-Lampinen pääsi jo ensimmäisessä vakituisessa työpaikassaan apteekissa opettelemaan annosjakelua. Valmistuttuaan hänellä ei kuitenkaan ollut juuri ennakkokäsitystä, mitä tuo työ tarkalleen ottaen on. Untuvikkona uudella alalla Venlaa vei eteenpäin halu oppia uutta ja kehittää osaamistaan. ”Koin annosjakelun parissa työskentelyn mahdollisuutena. Halusinhan tehdä monipuolista työtä ja kerryttää laajaa osaamista”, Venla kertoo. Sama […]

Projekteissa mukana: Vaihtelevampaa arkea Farmanialla

Farmanian liiketoiminnan kasvaessa ja palveluvalikoiman laajentuessa, on yritys tarjonnut työntekijöilleen mahdollisuutta monipuolistaa omaa työnkuvaa ottamalla osaa erilaisiin projekteihin. Osa projekteista on ollut kertaluontoisia, mutta joistakin on tullut pysyvä osa työntekijöiden toimenkuvaa. Mikä sai Erjan, Meri-Tuulin ja Viivin lähtemään mukaan erilaisiin projekteihin? Vuorovaikutuksellista soittotyötä Farmanian palveluvalikoimaan on kuulunut jo vuodesta 2020 telemarkkinointi, jonka avulla asiakasyritysten kampanjat […]

Uuden strategian edessä

Nykyinen strategiakautemme on tulossa päätökseensä ja strategiamme uudistaminen on ollut yksi kuluneen vuoden merkittävimmistä ponnistuksista. Viimeisen neljän vuoden aikana olemme keskittyneet toimintamme kehittämiseen ja yhtenäistämiseen, palvelutarjontamme laajentamiseen sekä työvoiman saatavuuden varmistamiseen. Näiden strategisten osa-alueiden mukainen työskentely on johdattanut meidät siihen pisteeseen, että visiomme johtavana apteekki-, lääke- ja terveysalan henkilöstöpalveluyrityksenä, on jo osittain käynyt toteen. Koska […]

Proviisoriopiskelijasta aluepäälliköksi ja pidetyksi esihenkilöksi –Jasper Järvelä on sulautunut Farmanialla moneen rooliin

Farmanialla jo opiskeluaikoina ensimmäistä kertaa työskennellyt 27-vuotias Jasper Järvelä on ehtinyt edetä urallaan vaativaan Uudenmaan aluepäällikön tehtävään ja kaikkien rakastamaksi esihenkilöksi. Nuori proviisori on päässyt kokemaan muutamassa vuodessa apteekkialan ytimen läpikotaisin ja toimii nyt myös kollegoilleen esimerkkinä siitä, kuinka tilaisuuteen kannattaa aina tarttua. Kiinnostus farmasiaan alkoi jo peruskoulussa. Silloinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja esitti yläkouluikäiselle, […]

4 nurinkurista myyttiä työstä henkilöstöpalveluyrityksessä: Miksi työ Farmanialla on enemmän kuin työ Veralle ja Johannalle?

“Tuntuu, etten ole pelkästään töissä täällä.”  Näin tuumaa lääketeollisuuden alalta Farmanian apteekkirajapintaan farmaseutiksi hypännyt Johanna Pelkonen – joka on viihtynyt talossa jo vuoden päivät.  Kun Johanna päätti 35-vuotisen uransa lääketeollisuudessa, yksi asia oli hänelle selvää: hän halusi viettää uransa ehtoopuolen talossa, jossa työpäivät eivät maistu puulta.  Ja hänen mukaansa Farmania on osoittautunut nappivalinnaksi siihen toiveeseen! Johanna […]

Farmania 10 vuotta – Haastajasta markkinajohtajaksi ja satojen työntekijöiden taloksi

Farmania Oy on toiminut apteekki-, lääke- ja terveysalan henkilöstöpalveluyrityksenä jo kymmenen vuoden ajan. Toiminta alkoi pienestä, yhden naisen ajatuksesta, ja kasvoi vuosikymmenen aikana nykyisiin mittoihinsa satojen työntekijöiden taloksi. Tänä päivänä Farmania toteuttaa asiakkaidensa arkea helpottavia henkilöstöpalveluita ympäri Suomea ja on apteekkialan henkilöstöpalveluiden markkinajohtaja. Apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit ovat olleet Farmanian toiminnan ydintä alusta alkaen. […]

”Monipuolisuus on Farmanialla työskentelyn suola” – Martti Happonen on luonut omannäköistä urapolkuaan Farmanialla

Kun uteliaisuus ja oppimisen nälkä hallitsee perusluonnetta, saattaa elämä kuljettaa eteenpäin kuin varkain. Farmanian pitkän linjan farmaseutti 30-vuotias Martti Happonen on mainio esimerkki siitä, kuinka aktiivisuus ja jatkuva halu oppia uutta ovat raivanneet tilaa unelmien urapolulle. Apteekin farmaseuttina uraansa luonut, nyttemmin lääketeollisuuden vastuullisissa työtehtävissä toimiva Happonen on työskennellyt Farmanialla vuodesta 2016 lähtien. Tässä ajassa Happonen […]

Farmania mukana Farmasian päivillä 11.-12.11.2022

Farmasian päivät 2022

Marraskuun puolen välin paikkeilla Messukeskus täyttyy jälleen innokkaista farmasisteista, kun vuosittain järjestettävät ammattilaispäivät rantautuvat Helsingin Pasilaan. Farmasian alan ammattilaisille suunnatut Farmasian päivät tuovat yhteen alan yritykset ja farmasian alan osaajat, jotka työskentelevät apteekkisektorilla ja muissa lääke- ja terveysalan työtehtävissä. Farmasian päivät tarjoavat ammattilaisille mainiot puitteet verkostoitumiseen, uuden oppimiseen ja inspiroitumiseen. Luentosalit täyttyvät mielenkiintoisista puheenvuoroista ja […]

Henkilöstöpalvelun lyhyt oppimäärä – Mitä henkilöstöpalvelu on?

Vuokrafarmaseutti apteekissa

Henkilöstöpalvelu on vastaus asiakasyritysten henkilöstötarpeeseen. Keskeisin toiminta-ajatus on saattaa yhteen työvoimaa tarvitseva yritys ja yrityksen tarpeisiin mahdollisimman hyvin sopiva työntekijä. Henkilöstöpalvelun avulla voi myös varautua henkilöstötarpeessa tapahtuviin muutoksiin. Toisinaan henkilöstötarve pysyy vakaana, mutta sopivien työntekijöiden saatavuudessa voi olla haasteita. Myös työelämä on jatkuvassa murroksessa, kun työtehtävät ja työskentelytavat muuttuvat. Henkilöstöpalvelu on oiva ratkaisu muuttuviin henkilöstötilanteisiin, […]

Lääketeollisuudesta yrittäjäksi – Proviisori Hanna Kallio on edennyt urallaan rohkein askelin

Farmanialla 1,5 vuotta työskennellyt Hanna Kallio on lääketeollisuuden rauhallinen ja kokenut konkari, jonka monivaiheinen työura lääkeyritysten työtehtävien parissa alkoi hahmottua jo proviisoriopintojen aikana. Proviisoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneen Kallion urapolku on kulkenut vaiherikkaiden mutkien kautta Farmanialle. Matkan varrelle on mahtunut paljon, mutta yksi asia on ollut selvää: lääketeollisuus on vetänyt aina puoleensa. Jo opiskeluaikojen […]