Sujuvuutta kesälomakauteen – farmanialaiset Kuortaneen apteekin apuna

Kuusi vuotta sitten Kristiina Peräkorpi saavutti pitkäaikaisen unelmansa työrintamalla, kun hän aloitti apteekkarina Lapuanjoen varrella, Kuortaneen kunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Yrittäjän arki on täynnä vastuuta ja vaihtuvia tilanteita, mutta yksi asia pysyy ennallaan: asiakaspalvelu on myös apteekkarin työn ydin. Jotta Kristiinan ja muun apteekin väen kesäloma onnistuu, on apteekilla sesonkiaikaan apuna farmanialaiset. 

Keski-Suomesta lähtöisin oleva Kristiina Peräkorpi ehti kartuttaa laajaa kokemusta apteekkialalla jo apteekkarin uraa edeltäneinä vuosina. Ennen yrittäjyyttä ja omaa apteekkia hän toimi pitkään proviisorina Keuruulla, lähellä kotiseutuaan. Jo uransa alkuaikoina hän kuitenkin tiesi, että jonain päivänä hän haluaisi oman apteekin.

”Nykyään yhä nuoremmat proviisorit hakevat apteekkilupia, ja mielestäni se on tosi hyvä juttu. Ei ole välttämätöntä odottaa vuosikymmeniä ennen kuin ryhtyy yrittäjäksi, vaan rohkeus ja intohimo alaamme kohtaan on tärkeintä.”

Kun Keski-Suomessa ei ollut sopivaa apteekkia haettavana, Kristiina laajensi etsintäänsä lapsuuden kesämaisemiin, Pohjanmaalle. Kuortane osui haaviin juuri oikeaan aikaan, ja pian olikin edessä iso elämänmuutos.

”Oli mietittävä yhdessä puolisoni kanssa, miten yhdistämme yrittäjyyden, lapsiperhearjen ja asumisjärjestelyt toisella paikkakunnalla. Matka oli nimittäin kotoa sen verran pitkä, ettei päivittäin kulkeminen ollut vaihtoehto. Tilanne on siinä mielessä helpottunut, että kuusi vuotta sitten lapset olivat myös kuusi vuotta nuorempia”, Kristiina kertoo.

Yrittäjän arkea ja asiakaskohtaamisia Kuortaneella

Kuortaneella Kristiina on rakentanut apteekistaan asiakaslähtöisen ja yhteisöllisen työpaikan. Hän on läsnä arjessa, tekee asiakaspalvelutyötä muiden mukana ja toimii tiiminsä esihenkilönä.

”Meillä on täällä Kuortaneella pieni henkilökunta, joten oma työpanokseni on iso ja paikallaoloni on ensiarvoisen tärkeää. Työpäiväni ovat aika ympäripyöreitä ja venyvät usein pitkiksi, mutta koen tärkeäksi, että teen samaa asiakaspalvelutyötä kuin muutkin meillä”, Kristiina kertoo.

Farmaseutit Olli Luomala ja Virpi Ojala sekä tekninen työntekijä Venla Möykkymäki (oik.) ovat osa Kristiinan ketterää tiimiä.

Yli 30 vuotta apteekkialalla on opettanut monipuolisia taitoja työstä, yrittämisestä ja itsensä haastamisesta, mutta asiakaspalvelu on silti Kristiinalle työn suola.

”Kaiken paperityön ja pohdiskelun jälkeen on aivan ihanaa, että saan mennä tuonne asiakkaiden keskelle ja ajatella ihan vain niitä asioita.”

Henkilöstöpalvelu apteekin apuna

Apteekin arki on kiireistä, ja erityisesti loma-aikoina lisäkädet ovat korvaamattomia. Kristiina on jo useamman vuoden ajan luottanut henkilöstöpalveluun apteekin sesonkiaikojen sujuvuuden varmistamiseksi.

”Farmanian avulla olemme pystyneet järjestämään esimerkiksi työntekijöidemme lomat. On tärkeää, että henkilökunta saa ansaitsemansa vapaat ja voimme samalla olla luottavaisin mielin siitä, että arki rullaa myös lomien aikana.”

Syksyllä Kristiina joutui yllättävään tilanteeseen, kun hän oli lomamatkalla ja apteekissa ilmeni akuutti henkilöstötarve.

”Silloin otin yhteyttä Farmanian päivystyspalveluun, jonka kautta saimme farmaseutin tuuraajaksi nopealla aikataululla. En olisi mitenkään pystynyt auttamaan tilanteessa itse ulkomailta käsin, joten oli valtava helpotus, että asia hoitui nopeasti ja tehokkaasti.”

Venla Möykkymäki (vas.) ja Virpi Ojala toivottivat haastattelutiimin tervetulleeksi apteekille.

Kristiina ei ole useampaan vuoteen hakenut omia kesätyöntekijöitä, sillä henkilöstöpalvelun kautta saadut farmaseutit ovat paikanneet apteekin omaa väkeä loma-aikojen asiakaspalvelutyössä.

Vaikka yhteistyö Farmanian kanssa on nyt sujuvaa, alku ei ollut täysin mutkaton.

”Aivan yhteistyön alkuvaiheissa meillä oli haasteita. Tarve työntekijälle oli kova, mutta tuolloin sekä Farmanialla että muilla toimijoilla oli alueellamme tarjolla vain ei-oota. Onneksi tilanne muuttui, kun työntekijätilanne tällä seudulla parantui. Nykyisin yhteistyömme toimii erittäin hyvin. Farmanian järjestelmän kautta on helppo tilata vuoroja ja aluepäällikön saa nopeasti kiinni.”

”Meidän työmme on suurimmilta osin juuri asiakaspalvelua, ja sen farmanialaiset hoitavat loistavasti.”

Palvelun hinta oli yksi asia, joka aluksi mietitytti Kristiinaa.

”Totta kai vuokratyövoima maksaa enemmän kuin vakituinen työntekijä, mutta maailma muuttuu, ja siihen on sopeuduttava, jotta pysyy kelkassa mukana. Nykyään työntekijät arvostavat joustavuutta ja erilaisia työsuhdemalleja, eikä palvelun hinnoittelukaan oikeasti niin päätähuimaava ole.”

Hän on myös ollut erittäin tyytyväinen Farmanian farmaseuttien ammattitaitoon.

”Farmanialaiset ovat onnistuneet apteekkimme asiakaspalvelussa aina erittäin hyvin, henkilöstä riippumatta. Heidän kohdallaan on sisäistetty farmaseutin työnkuva erinomaisesti. Meidän työmme on suurimmilta osin juuri asiakaspalvelua, ja sen farmanialaiset hoitavat loistavasti.”

”Rohkeasti vaan kokeilemaan!”

Kristiinalla on ytimekäs viesti apteekkareille, jotka vielä pohtivat henkilöstöpalvelun käyttöä:

”Rohkeasti vaan kokeilemaan! Myös moni kollegani varmasti miettii palvelun kustannuksia, mutta kaikkea ei voi repiä omasta selkärangasta. Apteekkarinkin täytyy arvostaa omaa jaksamistaan ja vapaa-aikaansa. Henkilöstöpalvelun kautta voi hankkia apua juuri sen verran kuin tarvitsee.”

Hän muistuttaa myös, että hyvä työilmapiiri on avain viihtyisään työpaikkaan.

”Työpaikan ilmapiiri vaikuttaa valtavasti siihen, miten mielekkääksi asiakaspalvelutyön kokee ja miten apteekissa viihdytään. Meillä voi heittää vitsiä ja puhua muistakin kuin työasioista, ja se tekee työporukasta ihan huipun. Itse olen hyvin avoin, joka osaltaan luo myös avoimuutta koko porukkaan.”

Kristiina ja farmaseutti Olli Luomala vahvistavat, että avoimuus ja hyvä työilmapiiri ovat avainasemassa työssä viihtymiselle.

Kristiina jatkaa vielä ainakin kesän yli apteekkarina Kuortaneella ja katsoo tulevaisuuteen luottavaisena.

”Vuodet ovat opettaneet minulle valtavasti yrittämisestä, itseni haastamisesta ja apteekkityön eri osa-alueista. Olen kiitollinen tähänastisista kokemuksista ja odotan innolla, mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan!”

Viikko haastattelun jälkeen saimme iloisia uutisia Kristiinalta. Hän sai apteekkiluvan Alajärven apteekkiin, jonne siirtyy apteekkariksi syksyllä 2025.


Teksti ja kuvat: Iiris Hämäläinen

Seuraa meitä somessa