Kevään kohokohta lähestyy – nähdään Apteekkaripäivillä!

Keväisessä Helsingissä on pian erityistä säpinää, kun Messukeskuksen käytävät täyttyvät iloisesta puheensorinasta ja tutuista kollegoista. 8.-9. toukokuuta vietämme APTEEKKARI 2025 -tapahtumaa, joka on kevään odotetuin tilaisuus myös Farmanialla. Tänä vuonna mukanaolo tuntuu erityisen merkitykselliseltä, sillä osallistumme nyt ensimmäistä kertaa tapahtumaan täysin Suomen Apteekkariliiton omistamana yrityksenä. Tiimimme kokoontuu jälleen yhteiselle osastolle Apteekkariliiton sekä sisaryhtiöidemme Medifonin ja […]
Sujuvuutta kesälomakauteen – farmanialaiset Kuortaneen apteekin apuna

Kuusi vuotta sitten Kristiina Peräkorpi saavutti pitkäaikaisen unelmansa työrintamalla, kun hän aloitti apteekkarina Lapuanjoen varrella, Kuortaneen kunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Yrittäjän arki on täynnä vastuuta ja vaihtuvia tilanteita, mutta yksi asia pysyy ennallaan: asiakaspalvelu on myös apteekkarin työn ydin. Jotta Kristiinan ja muun apteekin väen kesäloma onnistuu, on apteekilla sesonkiaikaan apuna farmanialaiset. Keski-Suomesta lähtöisin oleva Kristiina Peräkorpi […]
Yhdessä työtä apteekin ja asiakkaiden hyväksi – Farmanian henkilöstö osana Härki Apteekin arkea

Asiakaslähtöisessä Nokian Härki Apteekissa henkilöstöpalvelun käyttö on keskeinen osa apteekin arkea. Farmanialaiset ovat apteekkari Marja Saarelaisen ja muun apteekin henkilökunnan tukena lunastamassa apteekin palvelulupausta, vuoden jokaisena päivänä. Nokian Prisman yhteydessä sijaitsevassa Härki Apteekissa on haastattelupäivänä vilkasta, kuten useimpina iltapäivinä. ”Ilman vuokratyövoimaa apteekin arki ei yksinkertaisesti toimisi”, reilut puolitoista vuotta Nokialla apteekkarina toiminut Marja Saarelainen ja […]
”Miten te uskoitte muhun, kun mä en itsekään uskonut” – Mirkka Swendelin palasi apteekkiin yli 20 vuoden jälkeen

Kehittämistyötä ja oman osaamisensa syventämistä vaalivan farmaseutti Mirkka Swendelinin viimeisestä apteekkivuorosta oli vierähtänyt kaksi vuosikymmentä, kun siirtyminen takaisin apteekkiin tuli elämässä ajankohtaiseksi. Pitkän uran ammattiliittojen parissa tehnyt Mirkka palasi farmaseutin tehtäviin Farmanian järjestämän Takaisin apteekkityöhön -koulutusohjelman tuella, joka antoi varmuutta urapolun uuteen vaiheeseen. Lääkäri- ja terveydenhoitajaperheestä lähtöisin olevalla farmaseutti Mirkka Swendelinillä ei vielä peruskouluaikoina ollut […]
Vastuullinen Farmania: Luotettavaa kumppanuutta ja hyvää työnantajuutta

Vaikka vastuulliset valinnat ja vastuullinen toiminta ovat aina olleet Farmanian toiminnan ydintä, näiden kehittämisellä on entistäkin suurempi rooli tulevien vuosien toiminnassa. Huolellisen suunnittelutyön jälkeen koottu Farmanian vastuullisuusohjelma polkaistiin käyntiin tammikuussa 2024. Samaan aikaan julkaistiin yrityksen uudistettu strategia vuosille 2024–2026, jossa vastuullinen toiminta näkyy vahvasti. Markkinajohtajana Farmania kokee olevansa myös velvollinen edistämään vastuullisuutta omassa ja sidosryhmiensä […]
Farmaseutti Riikka Koivisto haluaa kehittää omaa osaamistaan ja farmasian alaa

Farmanialla kaksi vuotta työskennellyt ja huhtikuussa 2024 tuotekehitystyön ammattitutkinnosta valmistunut Riikka Koivisto haluaa olla mukana kehittämässä farmasian alaa. Hän toivoo, että farmaseuttista osaamista hyödynnetään tulevaisuudessa yhä vahvemmin apteekkien lisäksi muuallakin terveydenhuollossa. Riikka Koivisto valmistui ylioppilaaksi Jyväskylässä vuonna 2006. Lukion jälkeen hän päätti pitää välivuoden ja hengähtää hetken. Miettiä rauhassa, mitä tulevaisuudeltaan halusi. Välivuoden aikana Riikalle […]
Koulutuspäällikölle tärkeintä on innostua ja innostaa

Farmanian koulutuspäällikkönä toimiva proviisori Heidi Uronen pitää huolen siitä, että erilaisissa tehtävissä toimivien farmanialaisten osaaminen vastaa alan muuttuviin tarpeisiin. Erityisen iloinen Heidi on uusista, jatkuvasti kehittyvistä oppimisympäristöistä sekä osaamisen kehittämisen merkittävästä roolista yrityksen uudessa strategiassa. Vuonna 2015 proviisoriksi valmistunut Heidi Uronen työskenteli kuopiolaisessa apteekissa, kun kipinä uuden oppimiseen ja oman osaamisen jakamiseen voimistui. Samaan aikaan […]
Yli 250 farmanialaisen joukossa olo on välitön ja työpaikka on taattu, kertovat farmasistit Lilja ja Sari

“En ole vain yksi ratas koneistossa.” Näin kertoo yli 10 vuotta farmasian alalla toiminut Lilja Kovru, kun häneltä kysytään, mikä on saanut viihtymään Farmanialla jo yli viisi vuotta. Samoilla linjoilla on Liljan farmasisti–kollega Sari Yläoutinen, joka nostaa esiin lämminhenkisyyden lisäksi työpäivien vaihtelevuuden ja oman ammatillisen kehittymisensä. Koulun penkiltä farmasistiksi taloon siirtynyt Sari kertoo löytäneensä arkeensa […]
Asiakkaallamme kenttätuotepäällikkönä työskentelevä Venla hyppäsi Farmanialla kohti tuntematonta ja tuo loikka kannatti

Vuonna 2018 farmaseutiksi valmistunut Venla Vainio-Lampinen pääsi jo ensimmäisessä vakituisessa työpaikassaan apteekissa opettelemaan annosjakelua. Valmistuttuaan hänellä ei kuitenkaan ollut juuri ennakkokäsitystä, mitä tuo työ tarkalleen ottaen on. Untuvikkona uudella alalla Venlaa vei eteenpäin halu oppia uutta ja kehittää osaamistaan. ”Koin annosjakelun parissa työskentelyn mahdollisuutena. Halusinhan tehdä monipuolista työtä ja kerryttää laajaa osaamista”, Venla kertoo. Sama […]
Projekteissa mukana: Vaihtelevampaa arkea Farmanialla

Farmanian liiketoiminnan kasvaessa ja palveluvalikoiman laajentuessa, on yritys tarjonnut työntekijöilleen mahdollisuutta monipuolistaa omaa työnkuvaa ottamalla osaa erilaisiin projekteihin. Osa projekteista on ollut kertaluontoisia, mutta joistakin on tullut pysyvä osa työntekijöiden toimenkuvaa. Mikä sai Erjan, Meri-Tuulin ja Viivin lähtemään mukaan erilaisiin projekteihin? Vuorovaikutuksellista soittotyötä Farmanian palveluvalikoimaan on kuulunut jo vuodesta 2020 telemarkkinointi, jonka avulla asiakasyritysten kampanjat […]
Proviisoriopiskelijasta aluepäälliköksi ja pidetyksi esihenkilöksi –Jasper Järvelä on sulautunut Farmanialla moneen rooliin

Farmanialla jo opiskeluaikoina ensimmäistä kertaa työskennellyt 27-vuotias Jasper Järvelä on ehtinyt edetä urallaan vaativaan Uudenmaan aluepäällikön tehtävään ja kaikkien rakastamaksi esihenkilöksi. Nuori proviisori on päässyt kokemaan muutamassa vuodessa apteekkialan ytimen läpikotaisin ja toimii nyt myös kollegoilleen esimerkkinä siitä, kuinka tilaisuuteen kannattaa aina tarttua. Kiinnostus farmasiaan alkoi jo peruskoulussa. Silloinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja esitti yläkouluikäiselle, […]
4 nurinkurista myyttiä työstä henkilöstöpalveluyrityksessä: Miksi työ Farmanialla on enemmän kuin työ Veralle ja Johannalle?

“Tuntuu, etten ole pelkästään töissä täällä.” Näin tuumaa lääketeollisuuden alalta Farmanian apteekkirajapintaan farmaseutiksi hypännyt Johanna Pelkonen – joka on viihtynyt talossa jo vuoden päivät. Kun Johanna päätti 35-vuotisen uransa lääketeollisuudessa, yksi asia oli hänelle selvää: hän halusi viettää uransa ehtoopuolen talossa, jossa työpäivät eivät maistu puulta. Ja hänen mukaansa Farmania on osoittautunut nappivalinnaksi siihen toiveeseen! Johanna […]